Leave me alone!

En ole kuollut, vaikka ehkä parempi olisi.

Oikeastaan kaikki on nyt pahemman kerran perseellään. 

Että ihmiset osaavat olla vainoharhaisia ja kaksnaamaisia idiootteja, joista ei tiedä että mikä on tänään ongelmana. 

(Tosin minäkin varmaan täysin juuri samanlainen päästään vialla oleva hullu.)

Silloin, kun elämässäni on jonkinlaista valoa kohti elämää, jota haluan elää. 

Lentää piru vierelläni pilaamassa kaiken sen hyvän. Mikset sinä mene pois? 

Ahdistaa ja pelottaa. 

Koska se hullu taas hyökkää ovelle tai tulee ovesta läpi tai löytää vara-avaimen ulkoa..? En jaksa elää tällaista elämää, kun kaikki hyvä rypistetään kasaan ja heitetään kaarella roskakoriin. Useilla ihmisillä on tapa huonoimpina hetkinä sanoa, että kaikki korjaantuu vielä. EI, mikään ei tunnu korjaavan rikkinäistä palapeliä, josta puolet paloista ovat hukkuneet aikojen saatteessa.

Kotona ei uskalla enää olla oma itsensä, kun naapurit hyökkäävät aamulla aikaseen ovelle jauhamaan paskaa ja esittämään jotain holhoavaa äitiä, (mulla on jo äiti, en tarvitse toista) kun jotain elämää mullistavaa olisi tapahtunut. EI OLE!!!!!

Alkaisi tässä jo muidenkin mielenterveys horjua, kun tällaista paskaa olisi koko elämän kestänyt. Milloin tämä kaikki loppuu?

Taistelua elämän ja kuoleman välillä

Tänään kaikki oli hyvin. Heräsin aamulla ja olin varma, että tämä päivä on mulle kaunis. 

Mulla kuitenkin oli päivä täynnä suunnitelmia ja en uskonut, että jää aikaa mieleni murtaville ajatuksille. 

Kuitenkin niin kävi. Kaikki hyvä oli ja meni, nyt taas oon samassa pisteessä aloittamassa alusta. Miks tää on mulle näin vaikeaa? 

Mua vihataan. Oon hirvee ihminen. Nyt musta tuntuu et koko maailma on mua vastaan. Mulle sanotaan et 'kukaan ei vihaa sua'. Kaikki vihaa mua. Mä tunnen sen. Tunnen ne pahat katseet selässäni.  

Mä tärisen. Mua pelottaa. Istun vessan lattialla terä kädessä. Epäröin. Suljen silmäni ja ajattelen kelle kukin viilto on omistettu kädessäni. Nimiä tulee ja tulee. Jokaiselle omansa. Kuin tatuoituna vasempaan käteeni. Viillän. Terä uppoaa ihooni ja syvä rauha valtaa mieleni. Viillän vielä. Pian se riistäytyy käsistäni. Viillän vain lisää. Syvemmälle. Veri valuu lattialle tehden lammikon jalkojeni juureen. Haluan vain lisää, kukaan ei voi estää mua. Pelottaa ja ahdistaa koko ajan vain lisää. Haluan pois, kokonaan.... Niin paha olo! 

Oon pettänyt kaikki. Parhaan ystäväni. Vanhempani. Itseni. Kaiken! Annoin pahan olon viedä. Voittaa! Epäonnistuin. Antakaa anteeksi.. Mä pyydän!