Nyt ajatellessani asiaa olen kahden vailla. Jokin mua kiinnostaisi jatkamaan, mutta enemmän ajatus kuolemisesta houkuttaisi varsinkin, kun en joutuisi tekemään sitä päätöstä täysin yksin.
Ihme arpomista koko asia, mutta olkoon. Teen niin jos teen, eikä siihen ole muilla sanomista.
On helppo vain istua ja tarkkailla. Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä hommiin.— Honore de Balzac
Mä elän vanhempieni rahoilla, jotka käytän elämäni pilaamiseen. Silloin tällöin kävelen kauppaan äitini pankkikortti kädessä ostamaan teriä, joilla viillän kehoni auki. Päivästä ja ajasta riippuen juon jokaiseen tunteeseen mitä minusta löytyy. Toisinaan suruun, toisinaan vitutukseen, toisinaan iloon, toisinaan vaan huvin vuoksi. Tupakkaa ilman en enää edes yritä olla, vaikka lupasin. Kuoleehan siihenkin tai ainakin mahdollista polttaa ihoa, taivaallista. Mitäs vielä? Huumeet, aijaijai.
Myöhemmin kaikki kärsivät pelkästään minun vuokseni.
Tehtiin tavoite siskoni kanssa. Aiomme juoda itsemme kesällä sairaalakuntoon.
Hyvää kesää!
Palasin pitkän tauon jälkeen kirjoittelemaan, jos vielä kiinnostut lukemaan. memomuku.blogspot.fi
VastaaPoistaBlogisi on vissiin salainen? Olisin kiinnostunut lukemaan.
Poistammallu41@gmail.com ! :)
Hyvää kesänalkua!
VastaaPoistaMulla ois heittää sulle muutama ajatus sen perusteella mitä nyt olet tänne kirjoitellut.
Kirjoitat paljon siitä että sulla on paha ja vaikea olla. Uusimmassa viestissäsi kerrot kuinka ”kaikki kärsivät sinun vuoksesi.” On totta että varmasti vanhemmat, jotka sinua rakastavat, ovat sinusta huolissaan, mutta mielestäni kaikkein eniten kärsit sinä itse. Toisaalta se taas on tietyllä tapaa huojentava tieto, asia johon sinä itse kykenet vaikuttamaan.
Maailma on kova paikka. Ja pahakin se kyllä on. Pitkälti meidän ihmisten takia (tai riippuu toki siitä miten pahuus määritellään) mutta tarkoitan nyt sinun omaa pointtiasi. Kerrot myös miten putoat ”paikkaan, jossa usva on niin paksua. On mahdotonta nähdä edes metriä eteensä.” Mielestäni tässä osut täydellisesti (ehkä edes itse sitä huomaamatta) asian ytimeen.
Tarkoitan asian ytimellä tässä tapauksessa sitä, että sinun lienee todellakin mahdotonta hahmottaa elämääsi siten miten joku ulkopuolinen sen ehkä näkisi, nimittäin sinut arvokkaana ihmisenä ja sinulla mahdollisuuden päästä parempaan. Kirjoitat paljon synkistä unelmistasi, ja siitä miten ihannoit päihteitä. Okei, ei se ihannointi välttämättä ihan oikea sana ole, sillä tiedostat ainakin jollakin tasolla sen, että ei sieltä sillan alta sitä onneansa löydä vaikka moni sen sieltä joskus on ajatellut esiin kaivavansa.
Sinä itse kärsit kaikkein eniten siitä tilanteesta missä olet. Vaikket olisi kirjoittanut yhtään kertaan blogiisi, että sulla on paha olla, se paistaa läpi kaikesta mitä olet kirjoittanut. Kirjoitat moneen otteeseen elämän pilaamisesta ja siitä miten ”elämän ilo on heitetty hukkaan”. Kaikesta muusta nyt puhumattakaan.
Yksi syy sai minut kirjoittamaan sinulle, ja se syy on se, että näen sinut aivan liian arvokkaana niille asioille mistä blogissasi puhut. Et itsekään, sanotaan, sitä ”rappion tietä” itsellesi halua. Sekin on helppo ajatuksistasi huomata, mutta pidätkin sitä tietynlaisena viimeisenä oljenkortena joka veisi sinut parempaan. Oljenkorsi se ehkä on, muttei tule viemään sinua parempaan.
Olet liian arvokas sille mitä sisäinen paha olosi on saanut ja on saamassa aikaan. Tiedän omasta kokemuksesta mikä sinua todella auttaa. Se on sellainen kuin itsestään välittäminen. Itsestäsi välittäminen tuo sinulle ilon takaisin elämään pala kerrallaan. Se ei halua sinusta päihteiden käyttäjää. Se haluaa apua kun tahdot satuttaa itseäsi tai et pysty syömään. Se ei myöskään hauku sinua paskaksi, kun jostakin löytyy elämänhalu.
Mietin pitkään mitä sinulle tahtoisin sanoa. Ohikaan en voinut kulkea luettuani blogiasi. Päädyin sitten tähän että kerroin siitä mikä minua itseäni on auttanut. Olen ollut pari vuotta sitten vähän samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä nyt. Siitä kuitenkin selvittiin, mutta vasta vähän aikaa huomasin kohtelevani itseäni tosi julmasti ja tein päätöksen rakastaa itseäni. Tästä päästään koko ajan parempaan, ja kohokohtana tähän mennessä voin sanoa että on aivan mahtava fiilis kun ekaa kertaa puhuu itselleen lempeästi. Siihen meni multa aika pitkän aikaa vielä siitä päätöksestä rakastaa itseään, mutta fiilis on paljon parempi kuin yksikään humala. Sitä sinullekin tahtoisin niitten huumeitten sijaan.
Pidän sinua mielettömän arvokkaana. Toivoisin että yksi pieni päätös kerrallaan rakastaisit itseäsi enemmän. Vaikka kertomalla jollekulle että sulla on paha olla etkä tiedä mitä tehdä.
En halua sinua maailmaan jonka elämänlähteenä toimii sisäinen paha olo, joka saa ruokansa sieltä mistä narkkarit elämänhalunsa saavat. Pidän sinua liian arvokkaana sinne.
Ensinnäkin kiitän paljon kommentistasi ja siitä, että olet jaksanut käyttää näin paljon aikaa/vaivaa kommenttiisi!:)
PoistaOn ihanaa kuulla, että olet selviytynyt omassa elämässäsi voittajana ja oppinut rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet! On suuri askel "oppia" kunnioittamaan itseään ja hyväksymään myös vastoinkäymiset vajoamatta heti maanrakoon. (Jos ymmärsin oikein?!)
En oikein tiedä mitä muuta sanoisin! Kokonaisuudessaan kommenttisi on todella ihana, vaikka omassa mielessäni se tuntuukin hieman kaukaiselta unelmalta. On niin omituista kuulla, kuinka juuri minua arvostettaisiin tällaisena kuin olen, kun yleensä koen kaikkien pitävän minua pelkkänä pilkan kohteena.
Olen miettinyt pitkään, että ottaisinko vastaan 100 päivän onnellisuushaasteen, jonka avulla löytäisi myös hyviä puolia jokaisesta päivästä. Se voisi olla myös hyvä aikalisä tällaisina hetkinä kuin nyt.
Voi kuinka elämä voikaan olla arvoituksellista, hyvää kesää myös sinne!<3
Kuulostaa aika tutulta tunnetilalta tuo kun kerrot että tuntuu et olisit kaikkien pilkan kohteena. Itselläkin on jossain määrin olemassa sellainen ennakko-olettama että toiset ihmiset ei syystä tai toisesta pidä minusta, mikä luultavasti johtunee aikoinani kokemasta pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta. Mut itsestään se muutos lähtee. Kun hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään niin alkaa toisetkin hyväksyä, osittain ihan sen takia että ei enää vietä aikaa siinä porukassa mikä ei hyväksy, vaan etsii ihmisiä joitten kanssa on mukava olla.
PoistaSuosittelen ottamaan haasteen vastaan! Kannattaa miettiä pieniä asioita, joita tekemällä tai tekemättä jättämällä on positiivisia vaikutuksia onnellisuuteen. Itsellä on tämänhetkisenä haasteena se, että kun toisinaan vanhempien kanssa tulee riitaa, niin yrittää itse olla loukkaamatta ketään. Vaikeaahan tuo on kun on tottunut tietyllä tapaa toimimaan mutta eiköhän tää tästä ala kulkea :)
Se on ihan totta, että varsinkin ihmissuhteet/seura, joiden kanssa aikaa vietetään vaikuttaa mielialaan ihan uskomattoman paljon.
Poista(Positiivisista ihmisistä tulee aina itse hyvälle tuulelle.)
Sairastaessakin sitä niin automaattisesti hakeutuu niiden ihmisten sekaan, joilla itselläänkin on vaikeaa elämässä/itsensä kanssa ja sitten niiden, jota kautta pyöritään jo niin pimeissä piireissä, että "kaveruus" alkaa olemaan jo suorittamista ja haastavaa, jolloin itsensä hyväksyminenkin muuttuu vaikeammaksi. :/
Olet oikeassa. Seura tietyllä tapaa muuttaa kaltaisekseen, sekä hyvässä että pahassa, sillä ihminen on luonteeltaan sosiaalinen, ainakin useimmiten.
Poista