Ilta nyt kusi vähän. Tuli taas juotua itse kukin oma raja täyteen. Yksi kavereistani tosin ylitti rajansa juoden silti. Ennen puolta yötä kaverin kanssa päätettiin juoda isän viinapullosta vähäsen. Tilanne tosin riistäytyi käsistä myöhemmin, kun pari kaveriani innostuivat juomaan lisää. Se 'vähän' mitä siitä piti juoda muuttuikin 2/3 pullosta. Mitenköhän kyseisen asian isälleni myöhemmin selitän? Toivottavasti ei tajuaisi kysyä minulta mitään. Juotiin skumppaa ja poltettiin jälleen vitusti röökiä.
Sellane olo taas että voisin lyödä itseäni ja lujaa. Meninki lupaamaan tän kämpän meille. Tässä sitä ollaan. Vastuussa kaikesta, humalasta nukkuvasta kaverista ja ihan kaikesta muustakin. Kiinni, kun ei saisi jäädä. Väsyttää ja vituttaa, mutta nyt vaan ei voi nukkua.
Kyllä tää tästä päivän aikana. Ihme hourintaa kirjoittaminenkin. Ei edes mitään järkevää sanottavaa, muuta kun et älkää juoko ikinä. Darra maailman paskin asia.
Tän tekstin kirjoitin luonnoksiin parituntia sitten ja nyt päätin jatkaa loppuun.
Mun fiilikset on taas nousseet muutamalla pykälällä. Syystäkin. Kohta pääsen kotiin täältä kaikkien hylkäämästä paikasta ja nään yhtä parhaimmista kavereistani. Olen jopa jaksanut vähän siivoilla siinä toivossa, että pääsen pois täältä mahdollisimman pian.
Tosin en usko, että tämä 'hyvä olo' kestää kauaa. Mielialat vaihtelevat päivittäin tosi paljon laidasta laitaan. Aamulla saatan hyppiä riemusta ja olla iloinen, tunti sen jälkeen saatan maata sängyssäni itkien ja kiroten elämäni turhuutta.
Toki nyt toivon, että selviän iltaan asti hyvillä mielin.
Ensi yö kieltämättä pelottaa. Olen jälleen yksin kotona ja mikään/kukaan ei estä minua missään. Tässä muutaman päivän ajan viiltely on kaivanut tiensä jälleen mieleeni ja olen jo pariin otteeseen ollut hilkulla sortua. Vielä jonain päivänä mä viillän syvemmälle, kun koskaan aiemmin.
Kuten sanoin kaikki menee hetkessä perseelleen. Suunnitelmat uusiksi, kun kyseinen kaverini ei voinutkaan lähteä kanssani viettämään iltaa. Syystä, että hänen isänsä ei voi sietää minua ja ei anna hänen liikkua minun kanssa yhtään missään. Kun olen tällainen hirveä ja yritän olla muita parempi, kun oikeasti olen. (Olen vahinko tässä maailmassa.) Minunlaisen ihmisen kanssa siis ei kannata olla missään tekemisissä. :)
Heidän suunnitelmatkin menivät pilalle, kun saivat kuulla omistani. Minun naamaani ei haluta nähdä yhtään missän, joten täysin hyvin voisin kadota olemattomiin.
Tai se varmaan kyseisen perheen mielestä olisi suotavaa!
Kotiin menostakin tuli helvettiä, kun isä soittaa puolessa välin matkaa, että puhelimen laturi jäi. No hakemaan sitä ei käännytty ja akku tulee loppumaan illan aikana. (nyt 14% ja iphonen paska akku) Että kun vituttaa. Yöllä kyllä rypätään, että ei siinä. Kyllä mä ilman kännykkää pärjään, vitut.
Vois yrittää näitä fiiliksiä vähä yrittää nostaa paremmaks, etten pilaisi kavereitte iltaa kummiskaan ja siivoilla, kun he tänne vissii ovat tulossa. Niin, jos niitäkään kiinnostaa mua nähdä.
Hakkaan päätä seinään siinä toivossa, että menettäisin tajuntani. Sattuu, mutta silti vaan lisää. Silmissä heittää, mutta mitään ei tapahdu. Turhaudun ja vajoan lattialle kyyneleitä vuodattaen. Haluan vaan pois! Miten niin pienet arjen asiat voivat satuttaa minua näin paljon? Sanat, ihan tavalliset.
Juuri nyt tunnen itseni erittäin turhaksi, arvottomaksi ja kaikkien hylkäämäksi. Sitähän minä olen! Olen aina ollut. Tämä kaikki vaan siksi, että tunnen itseni yksinäiseksi. Minulla on paljon kavereita, mutta se ei auta korjaamaan tätä tyhjyyden tunnetta sisälläni. Ketään tuskin oikeasti kiinnostaa miten voin ja ketään tuskin kiinnostaa tehdä kanssani yhtään mitään, kaikki vaan katoavat ympäriltäni. Olen niin yksin.
Koen jatkuvaa kateutta kuullessani kuinka hyvin muilla menee, kuinka onnellisia he ovat ja kuinka hyviä suorituksia elämässään he saavat aikaiseksi. Olen laiska, epäonnistunut ja täysin päinvastainen. Elämäni on täyttä paskaa ja parempaa huomista ei näy. Olen niin sotkussa itsessäni etten löydä enää reittiä valoon, onnellisuuteen. Löydän vaan itseni samasta paskasta kierteestä. Joka päivä. Tämä on kuin ikuisuutta helvetissä, ehkä onkin.
Pimeys valuu maata pitkin, vie kaiken valon mennessään.
Työntää minut reunas kohden.
Askel askeleelta laskeudun syvemmälle. Askelmat romahtavat altani ja pian olen täysin pohjalla. Kukaan ei voi minua sieltä pelastaa, kun vaan minä itse, mutta mitä tehdä voimien loppuessa täysin. Kuolenko? Haluaisin todellakin! Pois täältä paskasta todellisuudesta.
Istun yksin portailla ja tiedän ettei täällä ole ketään muita.
Kyyneleeni on jäätyneet, pisaroina kauluksella. Kuin helmiä tyhjästä. Tyhjyyteen. En voi enää ajatella. En voi enää tuntea. Uskon että hän on tulossa. Minä odotan ja vapisen. Tuskani hallitsen. Olen vahva ja väistyn. Annan elämäni jollekin toiselle.
-Kultaharja leijona
Voi kun voisin olla enkeli. Olisin suojelusenkeli veljelleni. Auttaisin häntä elämän mutkaisilla teillä. Olisin vaan läsnä. Parantaisin haavat. Antaisin hänelle kaiken sen rakkauden, mihin en nyt pysty. Poistaisin kärsimyksen ja antaisin onnellisen elämän. Tekisin kaikkeni, että veljelläni olisi kaikki hyvin.
Olet ainut, joka jaksaa yrittää päivästä toiseen saada minut hymyilemään. Laulat kyyneleeni pois ja kaivaudut syliini aina tarpeen tullen, etkä jätä minua yksin vaan näytät minulle syyn elää seuraavaan päivään.
