I hate you but I miss you

Puhut minulle jälleen. Arjestasi. Veljestäsi. Ihan kaikesta turhasta. Olen iloinen puolestasi monissa asioissa. Olet löytänyt tytön, joka on juuri sinua varten. Hän on kaunis ja herttainen. Sovitte täydellisesti yhteen, ehkä paremminkin kuin aluksi luulin. Olet onnellinen ja kerrot hänestä paljon, mutta samalla tarkoittamatta satutat minua. Sillä kaipaan sinua yhä. Ennen olit minulle avoin. Kerroit kaikenlaista ja olit aidosti aina läsnä. Pidit minut elossa vaikeinakin aikoina ja juttujasi kuunnellessa en voinut muuta kuin nauraa. Sitä aitoa oikeaa naurua. Sait minut aina niin iloiseksi ja onnelliseksi. Valvoit kanssani, jos en saanut unta. Herätit suloisine viesteinesi minut aamuisin, etkä koskaan jättänyt yksin. Hetket kanssasi olivat parhaimpia ja odotin joka aamu näkeväni sinut. Ja jos tiesin etten näkisi sinua, minulla ei ollut mitään syytä nousta. Ihastuin. Ehkä liian myöhään. 

Yhtenä päivänä se vain tapahtui. Et puhunut minulle enää missään. Kerroit vain kuinka hauskaa sinulla oli ollut joidenkin muiden kanssa. Odotin viestiäsi pitkään, mutta sitä ei tullut. Oikeastaan odotan vieläkin. Sinusta ei kuulunut enää kuin harvoin jotain pientä. Tuona päivänä, kun jätit minut täysin omilleni kaikki romahti jälleen. Päässäni. Mielessäni. Ajatuksissani. Jokin vain sammui sisimmässäni. Sydämessäni. Jäljelle jäi vain ammottava tyhjyys. Se sama tyhjyys, joka kulkee kanssani yhä. Kaipuu. Ikävä. Yksinäisyys. 

Ehkä näin vaan piti käydä. Eihän meistä oikeasti mitään enempää olisi koskaan  voinut tulla. 

Mutta jos jokin meidät vielä joskus yhdistää. Se on kohtalo. Valloitan sydämesi vielä. Ainakin halusin uskoa niin. 

Rakkaudella sinua edelleen ajatellen. 

Kuinka mahdotonta rakkaus voi olla. Minun kohdallani olen täysin kujalla. Taas kerran olen kaipailemassa poikaa, joka kerran auttoi minut ylös kaikesta paskasta, mutta loppujen lopuksi jätti minut sanomatta mitään toisen tytön takia. 

Kai oli turhaa edes luulla, että joskus saisin olla onnellinen. Kaikki tulee ja menee. Mikään ei taida olla ikuista. Taas mä löydän itseni lattialta hysteerisesti itkien ikävää. Luen viestejä moneen kertaan ja vedän ne satuttavimmatkin kommentit syvälle itseeni. Aion kärsiä kaikesta hyvällä ja pahalla, koska aion hyväksyä kaiken. Pakkohan mun on.

Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Jokin vaan puristaa minua kasaan. Niin paha olla.

Mielen murtumista ja henkistä helvettiä..

Hakkaan päätä seinään siinä toivossa, että menettäisin tajuntani. Sattuu, mutta silti vaan lisää. Silmissä heittää, mutta mitään ei tapahdu. Turhaudun ja vajoan lattialle kyyneleitä vuodattaen. Haluan vaan pois! Miten niin pienet arjen asiat voivat satuttaa minua näin paljon? Sanat, ihan tavalliset.

Juuri nyt tunnen itseni erittäin turhaksi, arvottomaksi ja kaikkien hylkäämäksi. Sitähän minä olen! Olen aina ollut. Tämä kaikki vaan siksi, että tunnen itseni yksinäiseksi. Minulla on paljon kavereita, mutta se ei auta korjaamaan tätä tyhjyyden tunnetta sisälläni. Ketään tuskin oikeasti kiinnostaa miten voin ja ketään tuskin kiinnostaa tehdä kanssani yhtään mitään, kaikki vaan katoavat ympäriltäni. Olen niin yksin.

Koen jatkuvaa kateutta kuullessani kuinka hyvin muilla menee, kuinka onnellisia he ovat ja kuinka hyviä suorituksia elämässään he saavat aikaiseksi. Olen laiska, epäonnistunut ja täysin päinvastainen. Elämäni on täyttä paskaa ja parempaa huomista ei näy. Olen niin sotkussa itsessäni etten löydä enää reittiä  valoon, onnellisuuteen. Löydän vaan itseni samasta paskasta kierteestä. Joka päivä. Tämä on kuin ikuisuutta helvetissä, ehkä onkin. 

Pimeys valuu maata pitkin, vie kaiken valon mennessään. 

Työntää minut reunas kohden.

Askel askeleelta laskeudun syvemmälle. Askelmat romahtavat altani ja pian olen täysin pohjalla. Kukaan ei voi minua sieltä pelastaa, kun vaan minä itse, mutta mitä tehdä voimien loppuessa täysin. Kuolenko? Haluaisin todellakin! Pois täältä paskasta todellisuudesta. 

Istun yksin portailla ja tiedän ettei täällä ole ketään muita. 

Kyyneleeni on jäätyneet, pisaroina kauluksella. Kuin helmiä tyhjästä. Tyhjyyteen. En voi enää ajatella. En voi enää tuntea. Uskon että hän on tulossa. Minä odotan ja vapisen. Tuskani hallitsen. Olen vahva ja väistyn. Annan elämäni jollekin toiselle. 

-Kultaharja leijona

Voi kun voisin olla enkeli. Olisin suojelusenkeli veljelleni. Auttaisin häntä elämän mutkaisilla teillä. Olisin vaan läsnä. Parantaisin haavat. Antaisin hänelle kaiken sen rakkauden, mihin en nyt pysty. Poistaisin kärsimyksen ja antaisin onnellisen elämän. Tekisin kaikkeni, että veljelläni olisi kaikki hyvin. 

Olet ainut, joka jaksaa yrittää päivästä toiseen saada minut hymyilemään. Laulat kyyneleeni pois ja kaivaudut syliini aina tarpeen tullen, etkä jätä minua yksin vaan näytät minulle syyn elää seuraavaan päivään.