sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

I'm fine......

Tän tekstin kirjoitin luonnoksiin parituntia sitten ja nyt päätin jatkaa loppuun. 

Mun fiilikset on taas nousseet muutamalla pykälällä. Syystäkin. Kohta pääsen kotiin täältä kaikkien hylkäämästä paikasta ja nään yhtä parhaimmista kavereistani. Olen jopa jaksanut vähän siivoilla siinä toivossa, että pääsen pois täältä mahdollisimman pian. 

Tosin en usko, että tämä 'hyvä olo' kestää kauaa. Mielialat vaihtelevat päivittäin tosi paljon laidasta laitaan. Aamulla saatan hyppiä riemusta ja olla iloinen, tunti sen jälkeen saatan maata sängyssäni itkien ja kiroten elämäni turhuutta. 
Toki nyt toivon, että selviän iltaan asti hyvillä mielin. 

Ensi yö kieltämättä pelottaa. Olen jälleen yksin kotona ja mikään/kukaan ei estä minua missään. Tässä muutaman päivän ajan viiltely on kaivanut tiensä jälleen mieleeni ja olen jo pariin otteeseen ollut hilkulla sortua. Vielä jonain päivänä mä viillän syvemmälle, kun koskaan aiemmin.




Kuten sanoin kaikki menee hetkessä perseelleen. Suunnitelmat uusiksi, kun kyseinen kaverini ei voinutkaan lähteä kanssani viettämään iltaa. Syystä, että hänen isänsä ei voi sietää minua ja ei anna hänen liikkua minun kanssa yhtään missään. Kun olen tällainen hirveä ja yritän olla muita parempi, kun oikeasti olen. (Olen vahinko tässä maailmassa.) Minunlaisen ihmisen kanssa siis ei kannata olla missään tekemisissä. :) 
Heidän suunnitelmatkin menivät pilalle, kun saivat kuulla omistani. Minun naamaani ei haluta nähdä yhtään missän, joten täysin hyvin voisin kadota olemattomiin. 
Tai se varmaan kyseisen perheen mielestä olisi suotavaa! 

Kotiin menostakin tuli helvettiä, kun isä soittaa puolessa välin matkaa, että puhelimen laturi jäi. No hakemaan sitä ei käännytty ja akku tulee loppumaan illan aikana. (nyt 14% ja iphonen paska akku) Että kun vituttaa. Yöllä kyllä rypätään, että ei siinä. Kyllä mä ilman kännykkää pärjään, vitut.

Vois yrittää näitä fiiliksiä vähä yrittää nostaa paremmaks, etten pilaisi kavereitte iltaa kummiskaan ja siivoilla, kun he tänne vissii ovat tulossa. Niin, jos niitäkään kiinnostaa mua nähdä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni <3