muistan aina sen päivän, kun istun ensimmäisiä kertoja terassillamme uusi päiväkirja kädessäni.
Eletään Elokuuta 2012 ja mietin kuumeisesti mitä kirjoitan ensimmäiselle aukeamalle.
Selailen tietokoneella eri sivustoja, blogeja ja ylipäätään kaikenlaisia tekstejä, mitä netin syövereistä löydän.
Yksi teksti tuhansista hyppää silmilleni. Ahdistun hetkellisesti. Se on kuin suoraan minulle kirjoitettu ja se menee näin:
Näetkö tuon tytön?
Hän näyttää iloiselta, eikö niin?
Kertoo vitsejä, hymyilee, viettää mahtavia hetkiä, mutta..
Kuolee sisäisesti.
Hän on rikki ja väsynyt kaikkeen draamaan.
Väsynyt olemaan riittävän hyvä.
Väsynyt elämään, mutta hän ei halua näyttää dramaattiselta..
Heikolta..
Huomiota herättävältä, joten hän pitää kaiken sisällään.
Toimii kuin kaikki olisi täydellisesti, mutta itkee iltaisin.
Joten kaikki ajattelevat, että hän on iloisin ihminen,
jonka he tietävät.
Tytöllä ei ole ongelmia ja hänen elämänsä on täydellistä.
En muista mistä tuon tekstin olen repäissyt, mutta kiitos sille, joka sen on kirjoittanut.
Viiltelin jo silloin. Lintsailin koulusta jo silloin. Mulla oli niin paha olo jo silloin. Kun palaan ajassa taaksepäin vuoteen 2011 löydän virheitä jo silloin elämästäni. Milloin tämä helvetti saa lopun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3