Yleistä blogistani ja jotain muuta

Nyt on mennyt ihan hyvin, meinaa päässä ei ole sen enempää ollut mitään erikoista. Eilen olin kavereiden kanssa ja aamulla tulin kotiin. Olen nyt vajaa tunnin ajan yrittänyt saada jonkinlaista tekstiä aikaiseksi ilman mitään miellyttävää lopputulosta. Ahistaa kirjottaa. Ahistaa, kun jotkut tutut tietävät mun blogista. Tuntuu niin tyhmältä kirjoittaa yhtään mistään, kun pelkään, jos kirjoitukseni otetaan liian tosissaan.

En halua kirjoittaa blogia, jos joudun ajattelemaan mitä ihmiset, jotka tuntevat minut ajattelevat epäjärkevistä teksteistäni. Mutta en halua bloggaamista lopettaakaan, koska tämä auttaa. Oikeasti. 

Toisaalta mua ei kiinnosta ketkä tätä lukee ja olen sitä mieltä, että lukekaa. Ihan sama se mulle, mutta omalla vastuulla. Olen yrittänyt tiivistää blogin sisällön itseeni ja ajatuksiini. Pitää poissa muu "ulkomaailma", eli ympäristö missä asun, koska haluan kirjoittaa mahdollisimman anonyyminä, vaikka toisinaan olisi vaan niin paljon helpompaa kirjoittaa nimellä. En vaan voi tehdä niin, koska tiedän, että silloin blogiani lukisivat myös he, joiden en haluaisi tätä ikinä lukevan ja myös siksi, että kaikki eivät hyväksy täysin sitä millaiset ovat synkät puoleni, hha!

Mä sanoin eilen mun kaverille, että haluan muuttua. Mä aion tehdä niin. En tiedä millaiseksi, mutta en jaksa olla tällainen, kun voin olla jotain muutakin. Ihan varmasti.

Tiedän itsekin, että pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena, kun on ja tiedän senkin, että nyt joku kaverini varmaan haluaisi kommentoida jotain, että monet hyväksyy minut omana itsenäni. 

Mutta oikeastaan kukaan ei voisi kommentoida niin, koska mulle ei merkkaa sanat niin paljoa kuin teot. Olkaa paskoja mulle täällä ja sanokaa samaan aikaan, että me kyllä välitetään susta. Mä uskon kyllä. 

Edellisellä tekstillä en tietenkään halua syyttää ketään, mutta niin mä vaan ajattelen that’s it! 

Tänään haluaisin saada aikaan jotain järkevää. Olisi toisaalta tosi kivaa tehdä joku tehokas treeni ja käydä lenkillä, mutta jälkimmäinen varmaan siirtyy automaattisesti tuleville viikoille edelleen jatkuvan flunssani takia. Ehkäpä katson leffan tai pari ja nautin illasta jutellen muutamille kavereilleni.

Olen toisaalta todella ylpeä itsestäni, että olen pystynyt jo vaikka mihin. Jaksanut tehdä uskomattoman monia asioita ja pystynyt suunnittelemaan tulevaa, vaikka enhän mä vieläkään pysty edes ensi kesää suunnitella. Enhän mä koskaan voi tietää missä kunnossa olen silloin, mutta ehkä parempaan päin. Ainakin niin kauan, kun saan itse edes vaikuttaa omiin asioihini...?