Tapat mut

Sä et taaskaan puhu mulle. Et sä varmaan edes ajattele mua, mut mä ajattelen sua. Koko ajan. Pelkään koko ajan, jos jotain olisi tapahtunut ja en näkis sua enää koskaan. 

Miks oot mulle näin tärkeä? Miks mä taas itken sun takias. Haista paska. Oot sen ansainnu. 

Kerran sanoit mulle, että mä saisin vihata sua, mut mä sanoin etten vihaa sua, koskaan. Miks mä veljeäni vihaisin? Ootko ihan tyhmä? En mä sua vois vihata, vaikka oot satuttanu mua jo ihan tarpeeks. Ero on siinä, että sä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin.

Tuntuu et näinä pimeinä hetkinä edes yksi viesti tois mulle jotain iloa. Auttais mua eteenpäin, mut sitä ei tule. Taas mä odotan, odotan ja luotan siihen mitä sä mulle joskus sanoit. Sä tiedät mitä. 

Oon onnellinen sun puolesta ja haluaisin, että tietäisit sen. Tajuaisit kuka mä oon. Mä oon tääl nyt, mut en tiedä kuinka kauan... Mitä sitten, kun kesä alkaa. Nähäänkö me enää koskaan?