Sä tunnet olevasi yksin tässä julman maailman syövereissä
Mutta usko sä et ole
Hieman lyhyemmän version olin eilisiltana väsännyt kuvan kera instagram tililleni tunteiden sekamyrskyn aiheuttamana.
Olin aivan loppu eilen, mutta myös tänään. En vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään.
Koko päivän olen vain maannut sängyssä ja ajatellut asioita, jotka ovat jo pitkään vaivannut päätäni.
Kaikki vaan kyselee miten voin ja yrittää keksiä jotain puhuttavaa.
Sanotaan etten saisi tehdä itselleni mitään, mutta tosiasiassa muiden sanat eivät paljoa mua hetkauta.
Mähän teen itselleni just niin kun mä itse haluan, vaikka sitten petän muut, ihan sama.
Joskus vaan ois parempi, kun kukaan ei muistais mua. Kukaan ei pitäis yhteyttä ja ne parhaimmatkin kaverit oppisivat elämään ilman mua. Vanhemmat eivät pitäis mua lapsenaan ja veli sisarenaan. Se ois mulle enemmän kuin ok, mutta pelkkänä ajatuksena todella itsekästä.
Silloin ois helppoa kadota, lähteä kokonaan pois. Löytää se ikuinen rauha jostain muualta ja päästää vuosien pituinen piina lopullisesti.
Mut mä en saa tehdä mitään lopullista, koska se ei ole oikein muita kohtaan.
Mä en saa jättää mulle tärkeitä ihmisiä, vaikka toisinaan haluaisinkin suojella heitä pahalta jostain muualta kuin maan kamaralta.
Mutta ne ovat mulle vain ajatuksia, joita mulla ei ole oikeus todellisuudessa toteuttaa. Sen verran järkeä mun päästä sentään löytyy.
Oon mannu lattialla miettinyt miten täällä selvitään
Oon huutanut keuhkot pihalle, on tuntunut ettei pysty hengittää.
Mut oon täällä vielä,
en anna pelon mua koskettaa
ja nyt oon siellä, missä muhun ei voi koskeakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3