Väsymystä

"Mä sanoin etten jaksa enää yrittää olla muille enemmän kuin olen ja

 et mä lähden pois. 

Sä huomasit mun tuskan ja sanoit, 

että oon hyvä just tällaisena." 

Olen tällä hetkellä Kajaanissa kummitätini luona toipumassa Kalajoen hälinästä. Tuntuu niin hyvältä vaihteeksi, vaikka enhän mä ahdistuksesta ja paskoista ajatuksista eroon pääse vaihtaisin maisemaa tai en. 

Sade on vaivannut reissua paljon ja estänyt muutamissa kohteissa käymistä, mutta en ole sen antanut masentaa. 

Hiekkasärkillä en käynyt uimassa, mutta kahlasimme ja kuvasimme senkin edestä. 

Mökki jossa yövyimme vaikutti lähinnä omalta taloltamme, joten siellä oli suht hyvin tilaa olla. 

J

Nämä pari päivää olivat onnistuneet niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin, mutta on odotettavissa, että näiden hyvien päivien jälkeen seuraa taas jotain aivan päinvastaista. Varsinkin kun merkkejä voimakkaammasta ahdistuksesta näkyy jo ja muutenkin tosi elämän faktat hiipivät mieleeni. 

Täällä kummin luona minua on piristänyt kummasti hänen 2-vuotias tytär, joka iloisesti on selittänyt kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Ihan vauvakuume iskee, kun näkee tuollaisia ihanuuksia!<3

Mikä olisikaan parempaa kuin mies ja oma lapsi, mutta kumpaakaan tulen tuskin koskaan saamaan. Kuka mies kestäisi tällaista sekopäätä huoraa hetkeäkään? Tai miten ikinä voisin olla esimerkillinen äiti lapselle viilleltyjen käsieni ja horjuvan mieleni kanssa!? 

Ihan sama, on unohdettava nuokin haaveet ja jatkettava eteenpäin, vaikka perseestä tämä kaikki onkin. Varsinkin eläminen, miten turhaa jos ei vaan jaksa.

T välittää kaverina ehkä liikaakin, on koko ajan kiinnostunut asioistani, eikä hyväksy kuolemaan liittyvää läppää minun suustani. Ties missä hoidossa kohta olen, jos hän jatkaa kyttäämistä ja  minä itseni tuhoamista. 

TM kiitän haasteesta! Toteutan sen kotiuduttuani ja päästyäni koneelle.