Olen todella väsynyt arkiviikon jälkeen. Kaikki järjellä tehdyt päätökset ja ajatukset katoavat kuin ilmaan. Pääsin pari porrasta ylemmäs muutaman päivän aikana, mutta nyt olen laskeutunut takaisin lähtöpisteeseen.
Hajottaa niin paljon. Torstain ja Perjantain polin jouduin perumaan siirtäen alkuviikolle. Peruutusviestiä kirjoittaessa mieleni teki itkeä tuskaa ja nyt mielessä pyörii 3 viikon miljoonat ajatukset. Tällä hetkellä haluaisin viiltää, kun aiemmasta kerrasta näyttää olevan jo kuukausi. Pakkomielle vahingoittaa itseään edes jotenkin.
Viimeiset pari päivää olen viettänyt jomman kumman veljeni kanssa. Äsken kotiin tullessa nuorin veljeni kysyi minulta suosikki vuodenaikaani. Ei minulla ole sellaista. Ehkä loppukesä tai syksy, koska silloin on jo pimeää. Vihaan valoa ja elämää.
Mitä kautta pääsyit polille tai kelle kerroit sun ongelmistas että jouduit sinne? :))
VastaaPoistaOlin vuotuisilla rutiinikäynnillä lastentautien poliklinikalla, jonka kautta kerroin lääkärilleni tarvitsevani apua. Lääkäri soitti nuorisopsykiatriselle osastolle, jota kautta osaston työntekijä laittoi lähetteen nuorisopsykiatriselle poliklinikalle.
PoistaMiten sinä sitten siellä lastentautien poliklinikalla olit? Anteeksi kauhea utelu, ei ole pakko vastata!!
VastaaPoistaJokin perinnöllinen sairaus, josta en ole oikein sen enempää edes itse tietoinen. :)
Poista