Porukoitten kanssa on ollu välit suht huonot. Join loman alussa vaihteeks taas isän viinat ja viimeiset kaljat lääkkeiden kanssa. Rööki on palanu vähä liikaaki ja jääny kii kaikesta, vitun sama.
En ole tosiaan jaksanut ajatella järkevästi tai muutenkaan keksiä mitään tän tyhmempää vaan pysynyt aika samanlaisena idioottina.
Mistään ei koskaan opita !
Viillellyt en ole kunnolla viime Heinäkuun jälkeen vaan olen aina raahautunut tupakille pahan hetken tullessa tai sitten nollannut pään kunnon lärveillä!
Tänään sitten päätin aloittaa elämässäni jonkinlaisen uuden ajan. Hinasin perseeni ylös ja kävelin about 5km saadakseni salikortin ladattua ja rupean käymään salilla Sunnuntaista lähtien.
Treeniä vaan unelmien eteen on mottoni tällä kertaa.
Voi kun lenkillekin jaksaisi raahautua... Mutta sinne minusta ei vielä ainakaan ole. Tää masennus on vienyt multa aivan liikaa, mutta tuonut jotain hyvääkin elämääni.
Ne kaverit joiden toivoin jättävän minut kuolemaan yksin pysyivätkin vahvoina tukenani kaikessa missä tukea tarvitsin, eivätkä antaneet mun kuolla.
Niistä tuli mulle kuin suojelusenkeleitä, rakkaita ja hyvin hyvin tärkeitä.
Myös salille menoa odotan, koska siellä voin haastaa itseni ja tuntea edes jotain kunnolla.
Voimat on tosi lopussa, mutta kyllä tää tästä pikkuhiljaa.
Hyvät viikonloput kaikille ketkä jaksavat ehkä vaivautua lukemaan tämänkin stoorin. Lupaan kirjoitella pian uudelleen!<3
En mä nyt oikeesti nuin lihava voi olla, heh!;D
Ethän sä nyt lihava ole! Mutta mulle jäi kuitenkin positiivinen fiilis tästä, että parempaa päin ? Toivottavasti ainakin! Kuntosali-intoa sinne :)
VastaaPoistaKiitos, siihen positiivisempaan postaukseen yritin tähdätäkin. Yleensä aina ryven jossain mudan seassa, mutta oikeastaan kyllä mun elämässä hyviä asioitakin on kunhan vaan jaksaa edes hieman etsiä niitä. :) ja toivotaan, että parempi suunta elämässä jatkuisi eikä tulisi niitä turhia lamaantumisia !
VastaaPoista