Vaikka parhaat kaverini käskivät olla vahingoittamatta itseäni millään tavalla sorruin lopulta ahdistuksen ja yksinäisyyden vallassa viiltämään.
"Kuole huora kuole",
"Etkö parempaan pysty",
"Tapa ittes".
Se tunne oli jotain niin sekavaa. Tuntui kuin miljoonasta suunnasta olisi kuulunut kaikkea paskaa, naurua ja pilkkaa.
Tunsin itseni täysin roskaksi tässä maailmassa ja toivoin, että joku voisi lakaista minut pois tästä kaikesta.
Halusin huutaa koko maailmalle, että luovutan ja lopetan tän taistelun tähän.
Ainahan mä olen ollut se luovuttaja, joka ei kestä elämän kolhuja.
Aamulla oli todella outo olo. Koulussa ahdistus vain kasvoi, kun näin miten jopa paras kaverini vältteli katsettani ja ei uskaltanut sanoa mitään vaan siksi ettei vahingossakaan olisi loukannut minua.
Kaunis ajatus, mutta toteutuksena huono. Koulu sentään on mulle se paikka missä ei tarvitse jäädä yksin ja ei siellä voi tuntea oloaan pahaksi, koska maailman parhain luokka mitä voi toivoa!<3 Mä haluan pitää siitä kii, että koulussa mun ei tarvitsisi tuntea oloani huonoksi vaan voisin nauraa hassuille ystävilleni, olla heidän kanssa ja unohtaa kaikki paska.
Loppu päivä sujuikin isoskoulutuksen merkeissä ja veljen kanssa leikkien.
Nyt taas synkkiä ajatuksia valuu mieleeni, mutta pakko yrittää pitää ne poissa. Jos en itseni niin edes muiden tärkeiden ihmisten tähden. En halua tuottaa pettymystä muille ja sortua taas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3