Tosiaan sain aikaseks avattua tietokoneen ja väsättyä haasteen, joka osoittautui minulle aika hankalaksi.
Yhdistin tähän myös Nannen haasteesta kysymykset, joten ei tarvitse ihmetellä.
Kiitos haasteesta TM!
Säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville.
4. Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, ketkä olet haastanut.
11 asiaa musta
1. Olen perfektionisti.
2. Mielialani heittelevät päivittäin laidasta laitaan, enkä toisinaan pysy itsekään itseni mukana.
3. Aloitin tupakoinnin ja muiden päihteiden käytön vain siksi, että haluan kuolla niihin.
4. Viiltely on suurin paheeni, enkä tahdo päästä eroon tavasta.
5. Vihaan itseäni. (Erityisesti ulkonäköäni)
6. Olen huono puhumaan tulevaisuuden suunnitelmista ja ylipäätään tulevaisuudestani, koska en näe itselläni sellaista.
7. En osaa tehdä päätöksiä.
8. Olen sosiaalinen ihminen, mutta samalla kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.
(En oikein edes tiedä miten se on mahdollista.)
9. Ahdistun todella helposti.
10. Musiikki on tärkeä osa elämääni, kuolisin ilman sitä.
11. Olen todella huono kertomaan faktoja itsestäni.
11 haastajan kysymystä
1. Saavuttamaton unelma, jonka haluat toteuttaa?
-Haluaisin sairaanhoitajaksi, mutta tiedän sen olevan lähes mahdotonta.
2. Lempi kappaleesi tällä hetkellä?
-Enya ~ Wild Child
3. Onko sulla lävistyksiä? mitä?
-Ei ole mitään, en tykkää.
4. Entäs tatuointeja?
-Ei ole, mutta haluaisin kyllä.
5. Onko sinulla ihmisiä, joille voit kertoa kaiken?
-On, mutta joskus en uskalla huolestuttaa häntä liikaa. Kumminkin voin kertoa hänelle kaiken ja hän tietää minusta miltein kaiken.
6. Asia jonka muuttaisit menneisyydestä, jos vain voisit?
-Korjaisin välini moniin vanhoihin kavereihini ja ehkä tekisin jotain asioita toisin.
Tästä aiheesta olen tekemässä postaustakin lähiaikoina.
7. Lempi näytteliä?
-Johnny Depp
8. Onnellisuus ja terveys loppu elämäksi sinulle ja läheisillesi vai 100000000€ omaan taskuun?
-Onnellisuus ja terveys, niitä tarvitaan elämän poluilla.
9. Tärkein/ rakkain esine jonka omistat?
-Varmaan päiväkirja ja iphoneni. :D
10. Millaiseksi kuvittelet maailman 500 vuoden päästä?
-Tuskin maailmaa on enää silloin tai ainakin tuntuu siltä, kun ihmiset tuhoavat tätä paikkaa kokoajan huimalla vauhdilla.
11. Mikä on parasta mitä sinulle on tapahtunut tällä viikolla?
-No tänään on Maanantai, joten paha sanoa, mutta tänään oli varmaan parasta, kun jaksoin hinata perseeni ylös ja väsätä juustokakun, joka jopa ensimmäistä kertaa onnistui.
Ja vastaukset Nannen kysymyksiin:
1. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
-En todellakaan!
2. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?
-Eläinlääkäri
3. Millaisia elokuvia yleensä katsot?
-Kauhu tai draama.
4. Harrastatko jotain?
-En mitään enää. Lopetin kaiken, koska en jaksanut käydä enää missään.
5. Oletko läheinen perheesi kanssa?
-Rehellisesti sanottuna en ole. Ehkä veljeni kanssa suht läheinen.
6. Millaisessa talossa asut?
-Omakotitalossa, joka lähinnä muistuttaa paskakasaa. En pidä tätä kotina.
7. Kerro jokin hyvä muisto lapsuudestasi.
-Parhaimmin mieleeni on jäänyt juhannukset mökillä serkkujeni kanssa.
Niitä aikoja muistellessa muistan vain kaikkea hyvää!<3
8. Mitä piirrettä et voi sietää muissa ihmisissä?
-Kateutta.
9. Osaatko viheltää?
-Joskus osaan, joskus en.
10. Kuinka monta etunimeä sulla on?
-Kolme aivan järkyttävää nimeä.
11. Mitä näet oikealla puolellasi?
-Äidin puhelimen.
11 kysymystä haastetuille
1. Mitkä ovat parhaimmat puolesi?
2. Harrastatko mitään?
3. Onko sinulla mitään fobioita?
4. Suurin haaveesi?
5. Oletko musikaalinen ihminen millään tapaa?
6. Onko sinulla pakkomielteitä?
7. Mitä asiaa itsessäsi yrität piilottaa?
8. Minkä supervoiman ottaisit, jos voisit?
9. Millaisissa tilanteissa tunnet itsesi epävarmaksi?
10. Mikä on ollut elämäsi onnellisin hetki?
11. Onko sinulla paheita?
Haastan:
Kaikki jotka haluavat tämän tehdä ja kaikki lukijani.
Tehkää jos huvittaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3