maanantai 8. heinäkuuta 2013

Tulee levottomat tuulet noutamaan ja ne vie minut mukanaan

Joo nyt menee kaikki taas niin päin persettä, kun voi mennä.
Kun vaan voisin piiloutua peiton alle ja vajota sänkyyni ikuisiksi ajoiksi. 
Ei tarvitsisi ajatella mitään/ketään, ottaa vastuuta asioista, kantaa stressiä onnistumisista tai romahtaa kaiken tippuessa päälle. 

Tunnen niin suurta vihaa muutamaa kaveriani kohtaan. Miten kehtaavat livistää vastuista ja jättää minut yksin selvittämään kaikkea.
En vaan yksinkertaisesti itsekään jaksa, kun on miljoona asiaa hoidettavana. 
Juuri se viikko, kun luulin voivani vaihtaa maisemaa ja lähteä festareille pitämään hauskaa muuttuu painajaiseksi. 
Miksi vitussa työt on ämpättävä juuri sille viikolle, vaikka alunperin sovittiin vain yhdestä päivästä ja eikun kaikki suunnitelmat uusiksi.

Nyt sitten aamulla hinaan perseeni keskustaan selvittämään kyseisiä työasioita ja muuta paskaa. 
Sen jälkeen umpi väsyneenä raahaudun viereiselle paikkakunnalle (kuin koulunpenkille) hankkimaan korttia ja ajolupia. En jaksa, halua tai pysty tehdä yhtään mitään. Enää ei jaksa edes kiinnostaa. 'Fuck this shit' fiiliksillä mennään ja nyt tosiaan voisin ampua itseni. Ei vaan kertakaikkiaan minkäänlaista elämänhalua, halu vain päästä eroon kaikesta. 
Ja kuolema ois vissiin ainut ratkaisu!

(Ja nää tekstien fontit on nyt sekoillu aika pahasti, korjaan ne kyllä pian koittakaa kestää:) blogin ulkoasukin on vaiheessa ja vaihtuu, kun kerkeän siihen enemmän panostaa.)






1 kommentti:

Piristä päivääni <3