I hate you but I miss you

Puhut minulle jälleen. Arjestasi. Veljestäsi. Ihan kaikesta turhasta. Olen iloinen puolestasi monissa asioissa. Olet löytänyt tytön, joka on juuri sinua varten. Hän on kaunis ja herttainen. Sovitte täydellisesti yhteen, ehkä paremminkin kuin aluksi luulin. Olet onnellinen ja kerrot hänestä paljon, mutta samalla tarkoittamatta satutat minua. Sillä kaipaan sinua yhä. Ennen olit minulle avoin. Kerroit kaikenlaista ja olit aidosti aina läsnä. Pidit minut elossa vaikeinakin aikoina ja juttujasi kuunnellessa en voinut muuta kuin nauraa. Sitä aitoa oikeaa naurua. Sait minut aina niin iloiseksi ja onnelliseksi. Valvoit kanssani, jos en saanut unta. Herätit suloisine viesteinesi minut aamuisin, etkä koskaan jättänyt yksin. Hetket kanssasi olivat parhaimpia ja odotin joka aamu näkeväni sinut. Ja jos tiesin etten näkisi sinua, minulla ei ollut mitään syytä nousta. Ihastuin. Ehkä liian myöhään. 

Yhtenä päivänä se vain tapahtui. Et puhunut minulle enää missään. Kerroit vain kuinka hauskaa sinulla oli ollut joidenkin muiden kanssa. Odotin viestiäsi pitkään, mutta sitä ei tullut. Oikeastaan odotan vieläkin. Sinusta ei kuulunut enää kuin harvoin jotain pientä. Tuona päivänä, kun jätit minut täysin omilleni kaikki romahti jälleen. Päässäni. Mielessäni. Ajatuksissani. Jokin vain sammui sisimmässäni. Sydämessäni. Jäljelle jäi vain ammottava tyhjyys. Se sama tyhjyys, joka kulkee kanssani yhä. Kaipuu. Ikävä. Yksinäisyys. 

Ehkä näin vaan piti käydä. Eihän meistä oikeasti mitään enempää olisi koskaan  voinut tulla. 

Mutta jos jokin meidät vielä joskus yhdistää. Se on kohtalo. Valloitan sydämesi vielä. Ainakin halusin uskoa niin. 

Rakkaudella sinua edelleen ajatellen. 

Kuinka mahdotonta rakkaus voi olla. Minun kohdallani olen täysin kujalla. Taas kerran olen kaipailemassa poikaa, joka kerran auttoi minut ylös kaikesta paskasta, mutta loppujen lopuksi jätti minut sanomatta mitään toisen tytön takia. 

Kai oli turhaa edes luulla, että joskus saisin olla onnellinen. Kaikki tulee ja menee. Mikään ei taida olla ikuista. Taas mä löydän itseni lattialta hysteerisesti itkien ikävää. Luen viestejä moneen kertaan ja vedän ne satuttavimmatkin kommentit syvälle itseeni. Aion kärsiä kaikesta hyvällä ja pahalla, koska aion hyväksyä kaiken. Pakkohan mun on.

Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Jokin vaan puristaa minua kasaan. Niin paha olla.