Tämän pinnan alla on äkkisyvää

Olen miettinyt mitä kirjoittaa jo pitkään, mutta en ole saanut koottua ajatuksiani sanoiksi. En ole oikein varma onko elämäni menossa parempaan suuntaan vaiko laskeutumassa syvimpään helvettiin, jonka vuoksi olen ollut todella ahdistunut.

Oikeastaan olen todella hukassa itseni kanssa. Suurin pelkoni varmaan on, että sairas mieleni jättäisi minut kokonaan. Haluan oikeasti paremman elämän, mutta samaan aikaan en halua luopua entisestä ja astua askelta eteenpäin. En vain uskalla. Taaksepäin on helpompaa palata..

Olen myös yrittänyt avata suutani, mutten vain osaa puhua. Tuntuu typerälle mennä selittämään psykologille aivan turhia asioita, kun koskaan ei uskalla sanoa suoraan mitä ajattelee. Kyllä se huomaa, että jätän paljon kertomatta, mutta en silti pysty.

Tänään piti jatkaa unilääkkeiden ottamista ja mennä ajoissa nukkumaan. Ja paskat, minä sanon ja valvon. Ei ne edes auta, joten jätän ottamatta. Aamulla varmaan pakko vielä lisää kiduttaa itseäni ja herätä aikaisin salille, että joskus näyttäisin edes jotenkin siedettävälle. Varsinkin, kun koulut alkavat.. Kaikkihan nauravat mut ihan pystyyn.

--

Todella sekavaa tekstiä tällä kertaa.