Mä en jaksais.
En ollenkaan.
Äiti yrittää piristää ja leipoo kakun.
Tekee kaikkensa.
Yrittää.
Ihan liikaakin.
Mä vaan hoen sille, ettei mulla ole kavereita.
Tai no onhan mulla.
Mutta en vain halua mitään synttäreitä.
Vihaan sitä päivää, kun tulee taas vuosi täyteen.
Eikä masennus ja ahdistus ja kaikki muut helpota laisinkaan.
Käytiin isän ja veljen kanssa tänään kaupungissa. Huomenna lähden kauemmas cityyn viettämään synttäreitä siskon kanssa sen kämpille. Kai tää tästä. Oikeestaan äiti melkein pakottaa mut sinne, etten jäisi vollottamaan kotiin ja saisin muuta ajateltavaa.
Mun toinen veli haluaa luovuttaa. Kuolla. Mä en haluais menettää enää ketään, mut oma päätöshän se on. Mä yritän auttaa, mut ei se enää riitä. Tää menee jo liian vaikeeks. Ainut mitä voin luvata on se, että mä seuraan sitä hautaan asti, mut jos se päättää toisin ni oon sen vieres, enkä jätä sitä ikinä.
Haluun vaa, että kaikki olisi hyvin, mutta ei mikään oo hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3