Lattiat ovat sirpaleita täynnä

Sä itket. Mä saan sut itkemään. En pelkkää avuttomuutta, vaan myös paskaa itsetuntoasi. Sä syytät kaikesta itseäs. Mun sekoiluista ja omistas, vaikka ne ei kaikki olisi lainkaan sun vikoja. 

Mä tuhoan kaiken sun elämässäs. Mä saan sut tuntemaan olos huonoks, koska mä oon vihanen sulle. Syystä, että ei mitään. Ei ole syytä miksi vihaisin sinua, koska rakastan sinua. 

Mä teen sen niin monta kertaa, jonka jälkeen tärisen peittoni alla kyyneleet vierien poskillani. Mä menetän sut pian kokonaan. Viimeistään silloin, kun hajoat miljooniksi sirpaleiksi lattialleni. 

Mä pelkään nyt. Enemmän kuin koskaan ennen, koska en ole enää yhtään varma pystynkö pysäyttää itseni ajoissa ennen kuin kaikki on liian myöhästä.

Mä huudan. Päästäkää mut vapaaks. Mä en enää tahdo olla päästäni sairas. Enhä mä olekaan? Mitä muutakaan tämä muka olisi. Se kaikki paska kiskoo mua luoksee. Tapa ittes. Ne käskee. 

#13 Juhlista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka otsassani koristaakin muistona muutaman sentin pituinen arpi.