I don't trust myself

Olipa kerran tyttö, joka eli onnellista elämää ja omisti paljon ystäviä. Hän eli elämänsä hienoimpia hetkiä, eikä koskaan ollut surullinen. Se uskoi, että hänen elämässään on merkityksellisiä asioita. Hän jaksoi olla monessa paikassa samaan aikaan ja hän jaksoi jakaa aitoa hymyään aina vastoinkäymisissäkin. Onnellisuuden keskellä hänen ystäväpiirissään nousi asteen korkeammalle yksi tyttö ja yksi poika, joista tuli tytölle ihan helvetin tärkeä osa elämää. Oikeastaan he omistivat puolet tytön sydämestä. Tyttö oli niin onnellinen parhaiden ystäviensä kera niin kauan kunnes se poika hylkäsi tytön ensimmäisen kerran.

Joka päivä tyttö kyttäsi puhelintaan ja odotti. Purki tuntojaan tytölle, joka ei häntä hylännyt vaikeiden aikojen keskellä. Molempia tyttöjä yhdisti viiltely, josta yhtäkkiä tuli yksi tärkeimmistä elinkeinoista. 

Yhdessä he jakoivat murheitaan, jotka samaan aikaan tatuoitiin ihoon muistoksi niistä ajoista. 

Kuukausia kului, eikä pojasta kuulunut yhtikäs mitään kunnes kerran he sattuivat tapaamaan kauppakeskuksen pihassa. Tytön yllä oli hihaton paita ja shortsit. Kauniit ja järjestelmälliset viillot hehkuivat jokaisen vastaantulijan silmiin. Myös pojan, joka järkyttyi pahemman kerran. 

Aiheutinko minä oikeasti tämän kaiken sinulle? 

Poika kysyi sitten viestillä jälkeenpäin. Tyttö kertoi hänelle, että häntä pelottaa. Että hänellä on paha olla ja poika ymmärsi. Pyyhki kyyneleet tytön silmistä ja kannusti eteenpäin. 

Ei sinun elämäsi aina tule olemaan surullista. 

Poika sanoi tytölle ja halasi häntä. Tyttö halusi uskoa ystäväänsä ja luotti tähän. Kerran hän myös kertoi, että eniten häntä elämässään pelottaa, jos hän menettäisi pojan, mutta poika vain hymyili takaisin. 

Älä pelkää. Et sinä minua koskaan menetä.

Ja taas kerran tyttö uskoi mitä poika sanoi. Elämä jatkui onnellisin merkin. Hetken tytöstä jo alkoi tuntua, että elämä oikeasti on ihanaa ja, että poika oli oikeassa.

Sitten syntyivät riidat. Tyttö riiteli pojan kanssa, sekä samaan aikaa myös tytön kanssa. Parhaat ystävykset olivat pahoissa riidoissa. Eivät he ymmärtäneet toisiaan. 

Kuitenkin riidat vain vahvistivat tytön välejä ystäviinsä ja elämä tuntui taas hetken oikealle. 

Siihen aikaan tytöstä tehtiin kiireinen lähete psykiatriselle, eikä tyttökään oikein pysynyt mukana, että miksi näin oli oikein. 

Elämähän oli juuri sellaista, ihanaa. Tyttö kertoi, mutta jälleen tyttöä ei uskottu. 

Poika lopetti tytön viesteihin vastaamisen. Tyttö ihmetteli ja mietti. Joka sekuntti. Miksi? Mutta vastausta ei kuulunut. 

Poika vastaa kerran tytön viestiin ja myöhemmin toisenkin kerran. Tyttö on onnellinen. 

NYT ~

Sinä et enää sano sanaakaan minulle, vaikka näemme päivittäin. Saatat istua ehkä hetken vieressäni, muttet sano mitään, vaikka minä sanoisin. 

En edes muista koska viimeksi puhuit minulle.

Olen loukannut sinua pahoilla asioilla, mutta niin olet sinäkin minua.

Näin sinä varastit tunteeni. En enää tunne surua. Ikävää. Pelkoa, että menetän sinut. Sinähän olet jo poissa. En tunne iloa. En onnea. En mitään. 

En pahaa oloakaan ennen kuin olen saanut vakuutettua itseni, että olen olemassa. 

Tätähän minä halusin. Paskan elämän, eikö niin? 

Minä vain haluaisin sinut takaisin. Takaisin ne ajat, kun me kaikki kolme olimme onnellisia. Haluaisin takaisin sen aidon ilon, että saisin nauraa idiooteille jutuillesi. Mutta uskon, ettei sitä tilaisuutta enää koskaan tule...

Olen pilannut kaiken. Oman elämäni lisäksi sinun elämän, en epäröisi sinuna vihata minua. 

Ennen olisin itkenyt vastaavaa tekstiä kirjoittaessa, mutta nyt vain tuijotan tätä tekstiä kuin tyhjää taulua. 

Vielä joskus olen yksi kirkas tähti taivalla muiden miljoonien seassa. ~