Itsenäisyyspäivä plaaplaa

Väsyttää. Väsyttää. Väsyttää.

En tahdo koskaan nousta sängystäni. Haluan vain nukahtaa ikuiseen uneen.

Nukkua. Nukkua. Nukkua.

Kaikki tuntuu niin vaikealta ja mitään ei jaksaisi tehdä. Ahdistaa niin paljon ettei missään voi olla. 

Itsenäisyyspäivä merkkaa monille paljon ja meidän perinteenä on ollut perheen kesken istua sohvalle katsomaan elokuvia herkkujen kera, mutta tänään raahaudumme kaikki naapuriin juhlimaan. 

Kuka jaksaa? Minä en ainakaan. Ei mua sinne pakotettaisiinkaan, mutta parempi vaan, että porukat huomaa oloni "kohentuneen". 

Ahdistaa valehdella äidille päin naama, että kaikki on kunnossa, mutta samapa tuo. Ei meidän välit ole edes siitä parhaimmasta suunnasta. 

Kotona tunnelma on kaikinpuolin ankea ja jokainen asia tuntuu menevän täysin päin seinää. Onneksi läheiset ystävät tekevät oloni paremmaksi ja turvalliseksi. Heidän kanssaan en ole koskaan yksin.

Nyt joku miettii kysymystä, eihän elämäänsä kyllästyneellä voi olla ystäviä. 

Minulla on paljon. Voisin lahjoittaa vaikka kaikki yksinäisille ystäväksi, mutta en tee niin, koska heissä piilee elämän haluni. 

Välillä tuntuu, että ilman heitä olisin jo kuollut. 

Minusta on tullut loistava esittäjä. Osaan leikkiä tunteideni kanssa sellaisissa tilanteissa, kun en halua muiden huomaavan pahaa oloani. 

Parempi vaan, että muistavat minut iloisena ja positiivisena ihmisenä lukiessaan kuolinilmoitustani lehdestä. 

Mitä te teette tänään?!