pwegdohjiedalövskmlkgmsklngvksdmlkmdl

Mä tunnen itseni nyt ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti sairaaksi. Ennen en ole itse voinut käsittää sitä kuinka sairas oikeasti olenkaan, koska se mitä päässäni liikkuu ja miten käyttäydyn on aina tuntunut niin normaalilta itselle. Normi päiväähän se on!!!
Mielialat on vaihdellut taas laidasta laitaan ja päivät kulunut joko maatessa sängyssä tai sitten olen saattanut raahautua kaverille tupakalle taikka ryyppäämään.
Tosiaan juominen ja tupakointi karkasi kesän aikana täysin käsistä. Nyt sitten eletään asenteella "ei vois yhtään kiinnostaa kuolenko tähän vai en", koska en välitä mitä mulle oikein elämässä tulee tapahtumaan.
Kaverit on ollut nyt aika iso voimavara ja syy miksi elää, koska kotona en pysty porukoitten kanssa ahdistumatta olemaan. Syistä ei sen enempää.

Elämä on nyt rullannut eteenpäin omalla tahdillaan. Välillä pomppien syrjään ja välillä taas kohti valoa. Mutta kuvioihin on päässyt mukaan kuuloharhat, jotka tietenkin järkyttävät ihan hirveästi tällaista muutenkin vainoharhaista hullua.
Aina pitää olla kuuntelemassa musiikkia, jos on hetkeäkään hiljaista, kun muuten vajotaan suoraan pimeyteen mielen äänien syövereihin. Sitten mietitään, että mitenkäs täältä pois oikein päästään.

Muutama viikonloppu sitten sain jonkinlaisen "kohtauksen" mille en ole täysin vielä keksinyt selitystä. Näin harhoja, kuvittelin aivan päinvastaisia asioita todellisuudesta, huusin mitä ajattelin niin kovaa, että naapuritkin kuulivat ja olin valmis hukuttamaan itseni vieressä olevaan järveen.
Juoksin auttavia ihmisiä karkuun ilman kenkiä itkien ja tuntui kuin koko maapallo olisi minua vastaan. Olin kuulemma todella sekaisin ja hysteerinen.

Siitä viikonlopusta jäi todella paskat fiilikset, sillä en ikinä olisi uskonut, että kaikki joskus purkautuu tuollain. Varsinkin, kun kaikki alkoi täysin pienestä virheestä mitä itsessäni näin.
Mistä koko juttu voisi johtua??

Itsemurha-ajatukset oli hetkeksi syrjäytyneet kauemmas minua, mutta nyt palanneet taas yhtä virkeänä mieleen kuin aiemminkin. Mielessäni on liikkunut nyt pariin päivään taas yliannostus ja muutama muukin suunnitelma, joita en täällä viitsisi julkaista.
Mutta en ole tällä hetkellä mitään itselleni tekemässä, joten ei syytä huoleen.

Nyt nää mun asiat hyppii ihan koko ajan toisesta toiseen, mutta asiaa on jotenkin mielessä niin paljon etten kerkeä edes miettimään mitä kirjoitan ja miten kirjoitan.
Tosiaan kaverin kanssa tuli puhuttua tässä lähiaikoina ja tunteet oli todella pinnassa. Kaveri kertoi suunnittelevansa itsemurhaa jälleen viikottain. Hänellä kävi myös mielessä hakeutua hoitoon, mutta idioottina kaverina menin möläyttämään oman kokemukseni hoitoon hakeutumisesta.
Omassa tapauksessa, kun ekan kerran marssin terveydenhoitajan puheille tämä käski odottaa 3kk psykologille, jolle edes en loppujenlopuksi päässyt, koska en ollut niin kiireinen tapaus.

Nykyään on tullut välteltyä lääkärissä käymisiä, muuta minulla ei taaskaan ole tarjolla. Vielä, kun lääkärikäynneilläkin osaan olla niin iloinen ja pirteä, ettei mitään rajaa. Miten minunlainen ihminen edes voisi olla sairas???
Ja kun en sitä apua uskalla itse itselleni hankkia, joten aivan sama vaikka kuolisin samantien pois.
Että ottakaa se apu minkä saatte vastaan, toiset onnekkaat sitä saa toiset eivät.

Asiaa tulisi vielä, mutta siirryn veljen lupauksesta pelaamaan hänen kanssaan yhtä peliä, kun poika vihdoin malttoi raahautua kotiin piristämään iltaani ja minullakin yhtäkkiä löytyy voimia.
Pärjäilkää!<3