"Sä tiedät kyllä mitä mä tarkoitan"

Mä oon kyllästyny siihen, että olen joillekkin kuin pikkusisko, jota pitää neuvoa ja ohjailla. 

Samalla kerrotaan kuinka ikävä teettää ajatukset sanoiksi ja kuinka mua kaivataan jo muualla. 

Oikeasti se ei kuulu muille missä olen ja missä kunnossa. Tuntuu kuin tää olisi oikein vasta sitten, kun makaisin sairaalassa letkuissa tekemässä kuolemaa. 

Eikö se riitä, että olen kotona lääkekuurin kera ja yritän ehkäistä tuollaista kohtaloa.

Kukaan tuskin välittäisi edes, jos makaisin osastolla, mutta kyllä välitetään, kun ollaan kotona. 

Tuntuu pahalle, kun muualla nauretaan ja jauhetaan paskaa, vaikka ei tiedetä faktoista paljoa paskaakaan. 

Joudunko huomenna taas sinne helvettiin? Lähdenkö sieltä taas itkien kotiin ja viillän käteni yhtä pahasti kuin viime keväänä. 

Ehkä, jos tämä on tällaista...