Mikä mut enää pelastaa?

Mä kiroan nää tunteet ja mielen ja jokaisen vitun asian mikä vetää mua niin kauas todellisuudesta. 

Mä en vaan jaksa yrittää olla vahva ja elää niin kuin muut. 

Oon niin väsynyt kaikkeen paskaan. Tää päivän kestänyt sadekin vaan masentanut ihan liikaa. 

Näytä sun kätes nii voin kattoa ootko viillelly. 

Sain nostattaa taas iloisen hymyn huulilleni ja puistattaa päätä uskottavasti. Ei en mä viiltele. 

Hyvä, et oo sellanen säälittävä.

Juu sehän mä olen. Säälittäväks minut tekee nämä saatanan luomat kädet. Vittu voinkaan vihata jälleen itseäni, vittu tätä sairaan mielen valtaamaa pääkoppaa. Koko elämää. 

Kaverit tekee vieressä hyviä päätöksiä esim. lopettaa tupakointi ja siirtyä parempaan elämään, mutta minä vittu jään tähän helvetin kierteeseen tappamaan itseäni. 

Itkun kanssa väänsin noita helvetillisiä läksyjä taas kerran. Mä en jaksa opiskella tollasta paskaa tai edes yrittää. Oon niin väsynyt siihen, koko kouluun vaikken siellä ole vielä viikkoakaan lojunut. 

Helvetillinen vuosi tulossa. 

On vaan niin ankea olo, kun ei ole ketään kelle puhua ja kertoa ongelmista saaden vastauksen niihin milloin tahansa. 

Aina saa jäädä yksin näiden ajatuksien kanssa ja vajota pohjalle.

Eihän ketään nykyään edes kiinnosta vastata mulle olisi mulla miten paha olo tahansa. 

Yksikin sana olisi kavereilta tärkeää, mutta ei. Sitä sanaa ei tule, sitä odotettua viestiä tai puhelua ei tule. 

Olen siis yksin. 

Niin turhaa kestää tätä kaikkea yksin. 

En mä osaa, kun vaan valehdella itselleni voivani yhtään paremmin. 

Mitä paremmin ulkoisasti voin sitä pahempi olo mulla sisäisesti on. 

Mikä mut enää pelastaa? 

Helvetti on päässyt valloilleen ja mä yksin taistelen niitä piruja vastaan antautuen heti taistelulle. 

Ehkä näin vain kuuluu tapahtua. 

Kerran paska ihminen on aina paska.