tiistai 20. elokuuta 2013

Dö - dör - dog - dött !

Mun koulunkäynnistä ei tule kertakaikkiaan yhtikäs mitään. En osaa pitää turpaani kiinni tunneilla ja keskittyä opetukseen, jonka seurauksena en opi mitään. Huomenna ois heikoimman aineeni eli ruotsin verbien sanikset enkä kovasta pänttäyksestä huolimattakaan saa läntättyä kyseisiä sanoja päähäni, saatanan paska!


Jotain hyvää tässä päivässä kyllä löytyi, kun selviydyin yhteiskuntaopin uutiskatsauksesta kunnialla pienistä unohduksista ja järjetettömästä jännityksestä huolimatta. 
Sain suht hyvää palautetta opettajaltakin, joka kannusti (ihme ja kumma) tekemään seuraavan katsauksen koko luokalle! (Ei ikinä...)

Kaikkea paskaakin sain tähän päivään ämpättyä, kun ollessani ulkona keskellä koulun pihaa kavereiden kanssa iski aivan jäätävä paniikkihäiriö, jota en meinannut saada millään loppumaan.
Myös kaikenlaista turhaa vittuilua kertyi mukaan vähän jokaisesta suunnasta.

En tiedä mitä pitäisi ajatella, mutta ihan helvetin paskat fiilikset on tästä päivästä. Ja jatkaa pitäisi urheasti, kun eihän viikko ole vielä puolessakaan. 
Olisin valmis vetämään sellaset perseet nyt, ettei pahempaa ois nähty. 
Ehkä hillitsen itseni ja yritän löytää jotain hyvää tästä köyhästä elämästäni, vaikka sitten musiikin avulla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni <3