Me nähtii ja puhuttiin paljon.
Mulla oli hauskaa ja olin aidosti iloinen.
En huomannut sinussa mitään normaalista poikkeavaa,
kunnes kerroit melkein tippuneesi tuolilta nähdessäsi vasemman käteni...
Eilinen ilta oli mitä oli.
Oon niin ristiriitaisissa tunteissa, etten tiedä pitäisikö itkeä vaiko yrittää unohtaa.
En vain halua menettää tärkeää ystävää omien hölmöilyjen takia, enkä varsinkaan halua, että hän syyttää yhtään itseään.
Ärsyttää, jos me ei voida olla enää normaalisti missään.
Eilen tapahtui myös jotain muuta,
mikä muutti varsinkin sielunsisareni elämää huomattavasti.
Teki niin pahaa katsoa parasta kaveria, joka vieressä itki paniikissa onnettomuutta,
johon joutui toisen kaverini kanssa.
Mitään pahempaa ei onneksi sattunut, mutta toipuminen vie aikaa.
Oisinpa itse ollut kyseisessä onnettomuudessa.
Ottaisin sen kaiken paskan itselleni.
Tekisin kaikkeni, että ystävälläni olisi kaikki hyvin.
Pudotat kuin pommin taivaalta, kyyneleet valuvat silmistäni.
Toivon vain, että olosi parantuisi.
Vaikka tapahtuneesta on kulunut yli 24h ei olosi ole parantunut.
Olen niin huolissani sinusta rakas siskoni.
On niin paha olla, kun samalla kantaa omien murheiden ohella muiden murheita.
Tottakai on parempi, että heillä on joku jolle puhua!
Ettei olla samanlaisia kuin minä, joka ei asioistaan puhu ellei oikeasti ole pakko.
Olet siellä missä ajatuksesikin ovat
ja olet matkalla sinne minne ajatuksesi sinua vievät,
halusit sitä tai et.
Minun maailmani alkaa siitä mihin valmiit ladut loppuvat.
En jaksa ajatella mitään.
Tunsin J:n vain hetken aikaa, mutta siinä ajassa pojasta tuli osa elämääni.
Omaa typeryyttäni menetin hänet, vaikka olisin tilaisuuden saanut sopia.
En vain pystynyt enää katsoa poikaa, joka petti ja jätti.
evanescence my immortal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni <3